Green Start - Vastuullisen liiketoiminnan koulutus

Green Start - Vastuullisen liiketoiminnan kuvaus

Aikaansa seuraava matkailuyritys ymmärtää ympäristön merkityksen elinkeinonsa tulevaisuudelle ja on tietoinen sen aiheuttamista ympäristövaikutuksista.  Kestävät valinnat voidaan tehdä helpoksi asiakkaalle, kun matkailukeskuksen yritykset toteuttavat vastuullista toimintaa myös itse.  Kysymys on asenteesta, sillä pienillä asioilla voidaan säästää rahaa ja luontoa.

Green Start –valmennuspäivä antaa yritykselle mahdollisuuden kertoa asiakkaille omista kestävistä valinnoista liiketoiminnassaan.  Valmennus sitouttaa yrityksen koko henkilöstön tekemään pieniä tekoja lähiympäristössään. Green Startissa yritys valitsee kymmenen otsikon alta asioita joita jo tekee sekä sitoutuu seuraavaksi vuodeksi ottamaan uusia askeleita kohti parempaa vastuullista liiketoimintaa.  Tehokkaan viestinnän avulla voidaan auttaa asiakasta myös tekemään pieniä tekoja ympäristön hyväksi.

Esimerkkinä Green Startin innoittamasta ympäristötyöstä on Levin saama Kultainen Luuta -ympäristötekopalkinto.

Kenelle
Yrityksille ja toimijoille, jotka ovat aloittamassa tietä vastuulliseen liiketoimintaan ja kehittämässä omaa ympäristöosaamistaan. Myös ympäristötietoisille yrityksille ja toimijoille vastuullisuuden seuraaviin askeliin.

Sisältö
Käytännönläheinen toimintasuunnitelma ympäristöasioiden ja vastuullisuuden edistämiseksi.
Green Startin avulla käydään läpi vastuullisen liiketoiminnan eri osa-alueita helposti ja samalla kirjataan tehtyjä toimenpiteitä sekä seuraavat askeleet.

Valmennuksen kesto 1 pv (7 tuntia)
Valmennuksen hinta 1.500 € (hintaan lisätään alv 23 % sekä valmentajan matkakustannukset)

Referenssit:
Yrittäjä Pekka Kimpimäki, Syöte Green DQN laatutiimin pj motivoi: "Kulujen alentaminen motivoi ympäristötekoihin! Jätemäärän pienentämiseksi muutimme caravan -alueen paperiset käsipyyhkeet kankaisiksi ja poistimme paperiset pefletit saunasta.  Kymmenien tuhansien eurojen jätekustannukset puolittuivat ja myös asiakastyytyväisyys parani".

Ympäristösparraaja Erja Mähönen suosittelee: "Tee kestävät valinnat helpoksi, sillä matkailija on tottunut kotona säästämään sähköä ja vettä. Kun loma-aikanakin saa toimia totutulla tavalla, nauttii matkailija hyvällä mielellä lomastaan. Kestävät valinnat voidaan tehdä helpoksi asiakkaalle, kun matkailukeskuksen yritykset toteuttavat vastuullista toimintaa myös itse".

Green Start on Haaga-Perhon oma ympäristöohjelma yrityksille: Tutustu Levin ympäristöohjelman malliin
 

Listietoja:

Tom Källroos, puh 0400- 184 165, tom.kallroos@haagaperho.fi

Oili Ruokamo, puh 040-138 9696, oili.ruokamo@haagaperho.fi