• Sivukartta
  • Moodle

Polku matkailuyrittäjäksi -koulutus


Polku matkailuyrittäjäksi -koulutuksen tavoitteena on muodostaa matkailualan yritystoiminnasta kiinnostuneille henkilöille tuettu ja ohjattu polku yrittäjyyteen. Kurssin aikana osallistujat saavat tietoa yrittäjyydestä ja tukea liikeidean kehittämiseen siten, että heillä on edellytykset kannattavaan liiketoimintaan matkailualalla. Kurssin jälkeen yritystoiminnan aloittaneet henkilöt voivat hakeutua TravelPark -matkailualan yrityshautomoon.

Koulutus on suunnattu matkailualan yrityksen perustamista suunnitteleville työttömille ja työssä oleville henkilöille. Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Pääpaino kurssilla on opiskelijan omatoimisessa työskentelyssä, jota tuetaan lähiopetusjaksoilla, pienryhmätyöskentelyllä ja asiantuntijaohjauksella. 

Koulutus kestää 4 kuukautta, johon sisältyy 31 lähiopetuspäivää ja 45 etäopiskelupäivistää. Koulutukseen sisältyy kaksi 1/2 päivän opiskelijakohtaisista konsultaatiota. 

Kurssi on ilmainen. Työttömät ja työttömyysuhan alla olevat henkilöt ovat kurssin aikana työvoimapoliittisten aikuiskoulutustukien piirissä. 

Kurssille hakeudutaan ilmoittautumalla työ- ja elinkeinotoimistoon ja täyttämällä sähköinen hakulomake. Lisätietoja etuuksista saa omasta työ- ja elinkeinotoimistosta. Seuraavan kurssin hakuaika ja ajankohta julkaistaan TE-toimiston URA-järjestelmässä. Vuonna 2009 koulutus on käynnissä 8.10.2009 - 11.2.2010.

Vuoden 2009 koulutuksesta kiinnostuneille järjestettiin avoin aloitusseminaari Haaga-Perhossa 2.9.2009 klo 15-19. Seminaarissa käsiteltiin matkailualan muuttuvaa toimintaympäristöä ja annettiin lisätietoa koulutuksesta ja sen sisällöstä. Seminaarissa esitetyn materiaalin löydät alla olevista linkeistä:
    Juha Kemppainen - Seminaarin avaus ja Haaga-Perhon esittely
    Henni Lieto-Pihlajaoja - yrittäjän puheenvuoro / Pamplemousse
    Petteri Ohtonen - Missä mennään matkailussa 2009
    Miska Pekkola - Travel Park matkailualan yrityshautomon esittely
    Anu Poukka - Polku matkailuyrittäjäksi koulutuksen esittely

Matkailualan yrittäjyyteen tähtäävän Polku matkailuyrittäjäksi - koulutuksen järjestää Haaga-Perho yhteistyössä Uudenmaan TE-keskuksen ja Helsingin Itäkeskuksen työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.

Lisätietoja:


Hankekoordinaattori Anu Poukka
puh. 09-5807 8419 / 0500-182273
anu.poukka@haagaperho.fi