Maailman Matkailupäivä -seminaari
Maailman Matkailupäivä on United Nations World Tourism Organisationin (UNWTO) vuosittainen valtakunnallinen tapahtuma, jota on vietetty vuodesta 1980 lähtien eri puolilla maailmaa. Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoa matkailun sosiaalisesta, kulttuurillisesta, poliittisesta ja taloudellisesta merkityksestä sekä kehityksestä. Seminaarissa käsitellään matkailun ajankohtaisia teemoja ja puhujina toimivat matkailun kotimaiset ja kansainväliset asiantuntijat. Haaga-Perho on seminaarin virallinen järjestäjä Suomessa ja Virossa.
Seminaari on tarkoitettu matkailualan ammattilaisille sekä matkailualasta kiinnostuneille.
Päästömaksu 2008
Vuoden 2008 seminaarin hiilijalanjäljen kompensoimiseksi maksettiin 5 € päästömaksua / seminaariosallistuja Atmosfair organisaatiolle.
Lisäksi samalle organisaatiolle lahjoitettiin luennoitsija Stefan Gösslingin toivomuksesta hänen kulukorvauksensa. Gössling työskentelee tällä hetkellä mm. elinikäisen hiilipäästöprojektin parissa. Lahjoituksesta muodostui osa hänen omaa elinikäisen hiilijalanjäljen hyvitystään.
Yhteensä nämä kaksi lahjoitusta olivat 1250 €.
Projektiassistentti
Tiina Lähteenoja-Niemelä
puh. 09-5807 8201 tai 050-330 8385
tiina.lahteenoja-niemela@haagaperho.fi